MAAILMA ON HIRVIÄN ISO PAIKKA

Tämän tarinan kertoi vanha koulukaverini, joka on Sotkan Ämmin sukua suoraan alenevassa polvessa. Olen hieman muokannut tarinaa blogiani varten.

 
Sotkan vävy, Alpi, lähti tunturin suuntaan ansoja kokemaan ja poroja katselemaan. Alpi huomasi tovin kuljettuaan, että hänen pikkuinen Eeva-tyttönsä seurasi häntä matkan päästä.

Mies komensi tyttöä palaamaan kotiin, ja tämä muka lähtikin. Jäi kuitenkin puun taakse piiloon ja hetken päästä jo kävellä junttasi isänsä perässä.

Kun isä viimein huomasi tyttönsä uudestaan, oltiin niin kaukana kotoa, että tyttöä ei enää voinut käännyttää yksin takaisin. Tunturin ympäristössä oli monta vaaran paikkaa pienelle kulkijalle, metsää hetteineen ja elukoineen.

Alpi otti Eevan istumaan harteilleen, ja matka jatkui ylös tunturin rinnettä. Tähän asti pikkutytön maailma oli ollut kotipihan kokoinen. Mutta nyt mentiin kohti avarampia näkymiä!

Sallatunturin päältä näkyi kymmeniä kilometrejä joka suuntaan. Maata, ilmaa, maailmaa.

Vielä mummona Eeva muistelee tuota maailmankuvansa mullistanutta hetkeä hartaana ja haltioituneena. ”Siinä isän harteilla tunturin päällä minä älysin, että maailma on hirviän iso paikka.”