Kirkolla vilisee urheiluhiihtäjiä ja matkailijoita

Osa Sallan tarinaa ovat tunturit. Tunturi on piirtynyt sallalaisen sielunmaisemaan, myös Sallan vaakunaan.

Kun nyt kapuaa Sallatunturin, ison tai vielä isomman, päälle, silmiin osuvat ensin Vanhan-Sallan puoleiset tunturit, mainittavimpana tietysti ”alkuperäinen” Sallatunturi ja Rohmoiva. Vielä muutama vuosi sitten Suomen puolella olevat Sallatunturit olivat virallisilta karttanimiltään Pieni Pyhätunturi ja Iso Pyhätunturi. Kansan suussa nämä Sallan Pyhätunturit ovat jo pitkään olleet ennen muuta juuri Sallatuntureita.

Mutta ne tarinat. Monissa vanhoissa matkakertomuksissa ylistetään Sallan tunturien kauneutta ja mahtavuutta. Yksi vahva ääni tässä ihailijoiden kuorossa kuuluu maineikkaalle valokuvaaja-kirjailijalle I. K. Inhalle, joka heinäkuussa 1892 ihasteli maisemia tähän tapaan:

Sallatunturi hallitsi kirkolta nähden koko maisemaa, Rohmoiva oli vähän taaempana. Niiden toisiinsa kiinni kasvaneitten kaksosten ympärillä oli kaikki matalampaa, melkeinpä laakeaa. Ne kohoovat alustastaan kuin kaksi ikivanhaa, murentunutta ja typistynyttä pyramidia... Rohmoivan kukkula ei ole ainostaan korkeampi, vaan myös jyrkempi ja suppeampi... Se totisesti on kuin sadun kivihattu, mahtavista louhista koottu ja tunturijättiläisen päähän paiskattu.

Sitaatin on ottanut omaan väitöskirjaansa myös Harri Hautajärvi, joka kirjoittaa Lapin matkailun arkkitehtuurihistoriaa (2014). Hautajärvi käsittelee tutkimuksessaan monipuolisesti Lapin matkailun menneisyyttä ja erityisesti arkkitehtuurin näkökulmasta. Esimerkiksi Sallan kuulu kirkko saa kirjassa hyvin myönteistä huomiota osakseen.

Muuten, lasketaan tämä Hautajärvikin Sallan pojaksi. Näin hän todistaa väitöskirjansa esipuheessa:

Minut vietiin tunturiin jo pienenä. Viiden ensimmäisen ikävuoteni ajan perheemme asui Sallan kirkonkylässä, jossa isäni silloin työskenteli Metsähallituksen virkamiehenä. Läheisellä Pyhätunturilla, nykyisellä Sallatunturilla, avattiin tuolloin hiihtokeskus. Siellä karjalankarhukoiramme Lunki veti minua ja pientä sisartani isän tekemässä pulkassa pitkin tunturin alarinnettä, ja siellä mätkähtelin toistuvasti lumihankeen, kun opettelin hiihtämään.

Hautajärvi hämmästelee väitöskirjassaan, miten ”Sallan matkailu alkoi kuin tyhjästä”. Jo 1930-luvun lopulla saatiin todeta, että ”kirkolla vilisee urheiluhiihtäjiä ja matkailijoita” (Peltoniemi 1938). Sallasta oli sotien alla kehittynyt hyvin nopeasti Suomen tunturi- ja pujotteluhiihdon sekä syöksylaskun keskus. Ainutkertainen tarina tämäkin!

Tätä Sallan tunturien tarinaa valottavat omassa opinnäytteessään myös Inka Heikkilä ja Saara Sax (2011). He kiinnittävät huomiota Sallan ja sen tuntureiden uuteen nousuun 1960-luvulta alkaen. Tuntureiden vetovoimaa matkailussa ei voi tulevaisuudessakaan vähätellä:

Tärkeä vaikuttaja lienee myös Sallan sijainti Itä-Lapin erämaassa. Luonnon ja tuntureiden  vetovoima on huomattava  edelleen. Edellä  mainittujen asioiden tuotteistaminen on onnistunut Sallassa, minkä todistaa myös valinta vuoden 2009 hiihtokeskukseksi.   

LÄHTEET
* Harri Hautajärvi: Autiotuvista lomakaupunkeihin. Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria. Aalto-yliopisto, 2014.
* Inka Heikkilä ja Saara Sax: Sallan hiihtokeskuksen historia 1930-luvulta vuoteen 2010. Rovaniemen ammattikorkeakoulu, 2011.
* I. K. Inha: Suomen maisemia. Näkemänsä mukaan kuvaillut I. K. Inha. WSOY, 1909.
* U. Peltoniemi: Itärajan kuvia. WSOY, 1938.

Sallan vaakuna on saanut aiheensa tunturimaastosta, jota kaarihirsi kuvaa. Vaakunan selitys on ”sinisessä kentässä hopeinen kaarihirsi”. Vaakunan on suunnitellut Kaj Kajander, ja Sallan kunnanvaltuusto hyväksyi sen kokouksessaan 24.1.1961. Lähde: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sallan_vaakuna.