tiistai 2. kesäkuuta 2015

Mistä olet pois?


”Mistä olet pois?” Muistan tämän kysymyksen lapsuudestani. Poissaoloa saatettiin kysellä vieraalta, joka oli eksynyt jostain muualta Sallaan. 

Itse olen muutamia lyhyitä jaksoja lukuunottamatta ollut pois Sallasta yli kolmekymmentä vuotta. Ensin armeijassa Rovaniemellä, sitten Oulussa opiskelemassa ja töissä, välillä töissä Kemijärvellä, sen jälkeen taas opiskelemassa ja töissä Oulussa. Pisin rupeama on vierähtänyt Helsingissä, jossa perheeni koti nyt on.

Mistä olen poissa. Kysymys on usein mielessäni, kun mietin maailmanmenoa. Eikä se oikeastaan ole kysymys. Se on sininen ajatus.

Tunnustettava tämä on. Mies voi lähteä Sallasta, mutta Salla ei lähde miehestä.

Kun minulle avautui tilaisuus tulla kesätöihin Sallaan, en kovin kauan empinyt päätöksen kanssa. Työn luonnekin vetosi: sallalaisten tarinoiden kerääminen ja kirjoittaminen ECO-Salla-hankkeessa. Tavoitteena on, että muualta pois olevat ihmiset löytävät Sallan.

Salla tarinoineen on aina ollut lähellä sydäntäni. Nostin Sallan tarinat esiin myös juhlapuheessani Salla-päivillä 2006. 

Sallan uusi ihme voisi perustua tarinatalouteen. Jos on tarpeen, sallalainen osaa muistella tuleviakin.
  
Onko sinulla mielessäsi Sallaan liittyviä tarinoita? Kommentoi tätä blogia tai lähetä vaikka sähköpostia (vesa.heikkinenÄTsalla.fi). Muistellaan menneitä ja tulevia! Myös vanhat valokuvat, esineet ja kaikki muut Sallan tarinaan liittyvät materiaalit kiinnostavat.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit vapaasti kommentoida blogimerkintää. Kommentit eivät tule näkyviin heti; bloggaajan pitää ensin hyväksyä ne. Voit lähettää myös muita kuin juuri tähän blogiin liittyviä huomioita Salla-aiheesta blogin kirjoittajalle. Kiitos!