perjantai 12. kesäkuuta 2015

Sallan nimi

Niin, mistä nimi Salla tulee? Mitä se oikein tarkoittaa? Muistan miettineeni tätä jo uunihalon korkuisena, kun tapana oli väännellä ja käännellä sanoja. S alla? Sala kahdella ällällä? Allas toisinpäin...

Myöhemmin olen oppinut, että monet Sallan alueen nimistä, joita ei äkkiseltään käsitä, ovat saamelaista alkuperää. Muistoja ajoilta, jolloin saamelaiset asuivat näitä kolkkia.

Vuonna 2007 ilmestyneen Suomalaisen paikannimikirjan mukaan nimi Salla on varmasti saamelaista alkuperää. Huomionarvoista kuitenkin on, että täyttä varmuutta siitä, mistä saamen sanasta tai sanoista Salla juontuu, ei ole. On arveltu, että Sallan nimestä voisi olla yhteys luulajansaamen sanaan sálla, joka tarkoittaa halkeamaa, rotkoa tai uomaa. Mutta kuten paikannimikirjassa huomautetaan, yhdennäköisyys voi olla pelkkää sattumaa. Pikkuisen eri suunnalla tuo Luulaja kuitenkin...

Joissakin lähteissä on esitetty sellaisiakin arveluja, että Salla-nimestä olisi yhteys uurretta tai syliä merkitseviin saamen sanoihin. Mutta mitenkähän tämä asia on? Päästäisiinkö jollakin konstilla arvailuja pitemmälle?

Täytyypä ottaa yhteyttä saamen kielen asiantuntijaan, professori Pekka Sammallahteen. Pekka on entinen työkaverini Oulun yliopistosta. Hän jos kuka osaa avata Sallan sanojen saloja. Palataan asiaan!

LÄHDE
Suomalainen paikannimikirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 146. Karttakeskus. Helsinki 2007.

Näkymä Sallatunturilta (Pieneltä Pyhätunturilta) koilliseen. Kuva: Vesa Heikkinen.

2 kommenttia:

  1. Salla saattaa olla niitä nimiä, joita ei voi selittää saamen perusteella. Professori Ante Aikio on vakuuttavin perustein tullut siihen tulekseen, että on olemassa nimistökerrostuma, jota ei voida selittää saamen perusteella. Hänen mukaansa on kyse jostakin nyttemmin kadonneesta kielestä saadusta nimistöstä. Salla voi hyvinkin olla tällainen, koska saameen perustuvat selitykset ovat kaikki enemmän tai vähemmän ongelmallisia. Tai suoraan sanottuna epäuskottavia. Saameen perustuvia nimiä toki Sallassakin on kuten wanhan Lapin alueella eli entisen Kemin pitäjän pohjoispuolella yleensäkin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Tämä on todella tärkeä huomio. Nimen alkuperä säilyy arvoituksena. Ns. lopullista totuutta ei ehkä ole tavoitettavissa.

    VastaaPoista

Voit vapaasti kommentoida blogimerkintää. Kommentit eivät tule näkyviin heti; bloggaajan pitää ensin hyväksyä ne. Voit lähettää myös muita kuin juuri tähän blogiin liittyviä huomioita Salla-aiheesta blogin kirjoittajalle. Kiitos!