perjantai 24. heinäkuuta 2015

KOULUT ELI JÄNNITTÄVÄT KOKEMUKSET MENNEESSÄ JA TULEVASSA AJASSA

Kiertokoulua kävin, en muuta. Hyvin on pärijätty. Näin mummoni muisteli opintietään, mutta minä en muista, kuinka kauan hän sitä koulua kävi. Ei vissiin kovin kauan, oli sitä muutakin hommaa. Enimmäkseen kiertokoulussa taidettiin opettaa lukemista ja uskonasioita. Molemmista mummo oli kyllä kiitettävästi jurulla.

Mummo tulee mieleen, kun kaivelen vanhoja papereitani. Käteen osuu myös kuudennen luokan kirjoitusharjoitusvihkoni Tuohikylän koulusta. Olen armollinen itselleni ja muille ja siirrän sen syrjään.

Koulut... Sallan historiassa mainitaan, että kiertokouluilla ja kotiopetuksella oli Kuolajärvellä vielä 1900-luvun alussa merkittävä tehtävä. Paikkakunnalla oli yli 500 kouluikäistä lasta. Kunnan ainoassa koulussa eli 1894 avatussa kirkonkylän koulussa oli oppilaita 80.

Koululaitoksen kehittymisestä, koulun arjesta ja opettajista on monia kiinnostavia kuvauksia kylähistorioissa. Esimerkiksi Vuorikylä-kirjassa Sanni Lassila (ent. Vuorela) muistelee kouluaikoja näin:
Välitunneilla oltiin piilosilla. Pallolla, pesä- ja pitkääpalloa. Hypättiin pituutta ja korkeutta. Juostiin kilpaa. Sisällä tytöt pelasivat noppaa eli pissiä, luonnon kivillä, leikittiin laululeikkejä.

Opettajista Anna Kolehmainen oli rauhallinen opettaja. Kesäisin hän kasvatteli juurikasveja Vuorelan maalla. Arvi Kolehmainen oli hyvä opettaja, musikaalinen, isänmaallinen ja urheilullinen mies.
Samassa kirjassa on Mauno Lassilan koulumuistoja (kirjoitus julkaistu myös Sallan Joulu -lehdessä). Tässä pari pientä katkelmaa Lassilan tekstistä:
Mielestäni opettajat olivat ankaria aikansa lapsia niinkuin sanotaan. (...) Toisaalta opettajien ansioksi on luettava se, että he olivat oikeudenmukaisia eivätkä puoltaneet tai syrjineet oppilaitaan. (...) Jos olivat opettajat tiukkoja ja kuri kova, niin hyväsiä olivat oppilaatkin. Tappelut välitunneilla poikien keskuudessa olivat jokapäiväisiä. Saattoi olla kaksikin paria tappelemassa pihalla. Toiset oppilaat rinkinä, tytöt myös, ympärillä huutelemassa kehoitushuutoja.
Lassila kertoo lasten rajuista leikeistä: lumisotaa, käpysotaa, kivisotaa. Hänelle ovat jääneet mieleen myös hygienia-asiat:
Nenäliinana oli puseron lustut, jotka ihan kiiltelivät käytön paljoudesta. (...) Enpä kummastele ollenkaan sitä, että koulumme hiihtokilpailujen palkintoina olivat kammat, peilit, hajusaippuat ja nenäliinat.
Monia lämminhenkisiä koulunkäyntimuisteluksia on myös Kuolajärven kyläkirjassa. Olavi Korpela muistelee koulukaverinsa Sulo Akolan runoilua tähän tapaan:
Opettaja Hanna Pitkänen oli laittanut luokan kirjoittamaan runon. Sulopoika ei ollut sinä aamuna terävimmillään, ruttua syntyi ja ähke kävi. Vihdoin työn tulos kirkastui paperille. Hanna Pitkänen luki luokan edessä kaikkien runot. Sulo Akolan runo kuulosti tältä:
Karhu käppii kämmenillä, ja susi suttaa suksilla.
Enimmillään Sallassa oli koulupiirejä vuonna 1957: niitä oli 34! Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että jokaisessa kylässä oli oma koulu. Mutta mitä tapahtui?

Vanhoista papereistani tuli vastaan Sallan kunnan koulutiedote lukuvuodelle 1980 - 1981. Sen mukaan kunnan peruskouluissa ja lukioissa on yhteensä 1240 oppilasta ja 101 opettajaa sekä 81 muuta henkilökuntaa. Ala-asteen kouluja luetellaan 21, ja näiden lisäksi on erityiskoulu, yläaste ja lukio.

Tiedotteessa kiinnittää huomion myös tämä kohta: Koululautakunnalla on käytettävissään määräraha, jota haetaan vähävaraisille huoltajille vaatteiden, jalkineiden, silmälasien yms. hankkimista varten niin, että koulunkäynti ei näiden puutteessa vaikeudu. Määrärahakohta tuo mieleen varhaisemmat sotienjälkeiset ajat, joista kertoo Markku Hämäläinen teoksessaan Vuotoksen varrelta muun muassa näin:
Tuolloin hätää lievittivät pääasiassa avustusjärjestöt kuten YK:n kautta Lastenapu- ja Amerikan Frends -järjestö lahjotuksin. Lapsemme saivat kenkiä, ruokaa, flanellia ja kalanmaksaölyjä. Koulutyön onnistuminen perustui pääasiassa näiden avustuspakettien varaan, koska kunnan toiminta oliv vasta perustamisvaiheessa. (...) Erikoisolosuhteista johtuen oli poissaoloja runsaasti. Syytä kysyttäessä useinkaan lapsilla ei ollut kenkiä päästäkseen jalkaisin koulutielle.
Kengättömät lapset opintiellä... Yksi Sallan isoista tarinoista on koululaitoksen kehittyminen ja kyläkoulujen nousu sodan jälkeisinä jälleenrakennuksen aikoina, pitäisi varmaan puhua myös uuden rakentamisen ajoista.

Historia on taas kääntänyt suurta kurssiaan, ja nyt, vuonna 2015, yhtään kyläkoulua ei enää ole tässä pitäjässä toiminnassa. Suurin osa kouluista kyllä seisoo vielä paikoillaan, ja monta kertomisen arvoista tarinaa ovat niiden seinät kuulleet.

Eipä taida kiertokoulun käyneitä enää kovin paljon Sallan raitilla tallustella. On käyty toisenlaisia kouluja, keskikoulua ja kansalaiskoulua. Ja tietenkin peruskoulua, johon siirryttiin Lapissa 1970-luvun alussa. Itsekin olen tämän tasapäistäväksi moititun peruskoulun kasvatteja.

Se Tuohikylän koulussa opettaja Lauri Laaksoselta saamani vihko meinasi uhehtua. Katsotaanpa, mitä pitävätkään sisällään tarinat Ufot liikkeellä, Puukkolammin rantut jänkäkoirat  ja Jännittävät kokemukset mennessä ja tulevassa ajassa. Ilmeisesti kelpo juttuja, kun Laaksos-Lassi on niiden perään punakynällä oikeinmerkkinsä piiraissut.

Ainakin ufoihin lupaan palata tässä blogissani vielä, ennen kuin kesän heinä kuolee. Nekin nimittäin ovat osa sallalaista tarinaa.




LÄHTEET
* Hannu Heinänen: Sallan historia. Sallan kunta ja seurakunta, 1993.
* Markku Hämäläinen (koonnut): Vuotoksen varrelta. Lapin Painotuote Oy, 1995.
* Eeva-Liisa Vuonnala: Kuolajärven kylä pakkoluovutettu. 2008.
* Vuorikylä, ohrasen leivän kylä. Salla, 1996.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit vapaasti kommentoida blogimerkintää. Kommentit eivät tule näkyviin heti; bloggaajan pitää ensin hyväksyä ne. Voit lähettää myös muita kuin juuri tähän blogiin liittyviä huomioita Salla-aiheesta blogin kirjoittajalle. Kiitos!