keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Hyvä satujen kertoja...

Isähän oli semmonen hyvä satujen kertoja, kyläläisiä tuli aina ja varsinkin pyhäiltoina kuuntelemaan. Jälkeenpäin sanot, että seppä valehtelee kun kertoo tuommoisia, eihän ne tosia olleetkaan, olivat vain satuja.
Näin muistelee Leo Leinonen isäänsä Seppä-Kallea, Karl Leinosta, kuulua vuorikyläläistä monitaituria, ammattimiestä ja tarinaniskijää. Muistelus sisältyy upeaan Vuorijärvi. Ohrasen leivän kylä -kotiseutuhistoriikkiin (1996). Aloite historiikin kirjoittamiseksi tuli Salla-seurasta, ja teos saatiin aikaan Sallan kansalaisopiston perinnepiirissä. Monista muistakin Sallan kylistä on kirjoitettu arvokkaita kylähistorioita.

Kyllä se näitä historioita tutkiessa on pakko tunnustaa, että moni sallalainen on hyvä suustaan ja kynästään. Ja kerrottavaa riittää, ei vähiten sen takia, että niin monta kotia ja kylää jäi rajan taakse sotien jälkeen.

Millaista se on mahtanut olla ja asua, kun lapsuuden ja nuoruuden kotikunnaat ovat olleet siinä lähellä, melkein silmien alla, mutta kuitenkin kovin kaukana, saavuttamattomissa suljetun ja tiukasti vartioidun rajan takana? Osa luovutetun alueen sallalaisista on ehkä katkeroitunut, osa taas on tyytynyt kohtaloonsa väistämättömän edessä. Monien Vanhasta-Sallasta lähtemään joutuneiden ajatukset ja tuntemukset ovat varmasti olleet sekavat ja vaihtelevat. Yhtäällä on pitänyt rakentaa uusi elämä kylmään korpeen; toisaalla mielessä on saattanut itää toive paluusta vanhoille sijoille, makean leivän maille.

Kaikkiaan rajan taakse jäi rauhanteossa yhdeksän sallalaista kylää. Elinvoimaisia kyliä, kuten Vuorijärvi-kirjassa vakuutetaan.

Elinvoimaisten kylien elinvoimaiset ihmiset ovat päässeet vierailemaan vanhoissa kotikylissään 1990-luvun alusta alkaen. Maailman myllerrykset, suurvaltatarinat, tulivat näin taas osaksi Suomenkin ja sallalaistenkin todellisuutta. Suuri ja mahtava naapuri luhistui, ja vuorikyläläisetkin pääsivät käymään kotikenturoillaan.

Mauno Lassila löytää ensimmäisellä reissullaan puun sisään kasvaneen hevosenkengän. Hän itse on sen siihen nostanut keväällä 1937. Isä kynti peltoa, ja Mauno oli vaolla perässä. Näin Mauno kuvaa käyntiä Sallan Joulu -lehdessä 1991 (juttu sisältyy Vuorijärvi-kirjaan): 
Kah, hevosenkenkähän täältä löytyi. Nostappa Mauno se tuohon männyn oksanhaaraan. Sanovat, että jos löytää hevosenkengän, niin se tuottaa onnea.
Aikamoinen tarina. Ja vielä totta. Olen itsekin ollut todistamassa tätä hevosenkenkätarinaa Vuorikylän rannalla eräällä kotiseutumatkalla, taisi olla vuonna 1994.

Vuorijärvi-kirjassa myös Sauli Aho muistelee kuuluja tarinaniskijöitä. Yksi näistä on jo mainittu Seppä-Kalle, jolta on jäänyt mieleen muun muassa riekonmetsästysjuttu:
Kerran kun minä olin palaamassa lintumetsältä eikä ollut enää kuin yksi panos jäljellä, niin huomasin seitsemän riekkoa istumassa samalla männynpankkaoksalla. Tuli mieleen, miten minä saisin nuo kaikki ammutuksi. Niinpä minä laitoin pyssynrassin pyssynpiippuun ja ammuin. Kaikki menivät siihen pyssynrassiin. Kaikki minä sain ammutuksi.
Varsinainen Vuorijärven paroni von Münchausen! Mahtava tarinaniskijä toden totta! Seppä joka takoi niin karhunrautoja kuin rautaisia tarinoitakin.

Toinen kuulu tarinoitsija oli Poikelan Karkko eli Kalle Kalliainen. Karkon kertojanlahjoista ja -tavoista tietää muun muassa kirjailija Paavo Hautala Koillis-Lappi-lehdessä 8.10.1968 tällaista (tarina sisältyy myös Vuorijärvi-kirjaan):
Karkko-vainaja oli oikehen hauska mies eläisähän. Kerrassahan källi kaveri niinko jo totestin tuolla alussa. Jutteli mielellähän toisista, kuvasti ja matkin näit, ja jos tet olisitta nähnehett ko se kerto tarinoitahan, niin soli sitten mellevää. Silimät ko moljahteli puolehen ja toisehen, että näkeväkkö ja kuulevakko kaikki ja tehovaako juttu kuulijoihin. Emminä usko, että Kalle löysijä puhu, joskus saatto kävästä totuuven rajamailla, mutta totta kait hän enimmäkseen puhu. Kallella oli mainio kertojan ääni; tumma ja natisevan matala. Mutta net ilimehette. Net oli ko ketulla, ko kettu kehu korpin lauluva, että sais siltä juuston tipahtamahan nokasta. Kyllä soli verratonta.
Mainio kuvaus tarinantaitajasta, tulee ihan mieleen Pentti Haanpään kuvaus Pätsistä, kämppien naamataiteilijasta. Näitä verrattomia kuvauksia ja tarinantaitajia Vuorijärvi-kirja on pullollaan, samoin muut Sallan kylähistoriat ja sallalaisten muistelukset. Sananlaskijoiden ja sanaseppojen pitäjä tämä Salla.

Välillä tarinat ovat ainakin nykykatsannossa hyvin humoristisia. Varsinainen sanailija tämäkin isä, joka antaa pojalleen ehkäisyneuvontaa 1930-luvulla (tarina Vuorijärvi-kirjasta):
Isä neuvoi poikaansa tämän alkaessa aikuistua ja aikoessa naimisiin: Muista sitten kun olet vaimon kanssa, että puit riihessä, mutta puista kynnyksellä. Pääset elämässä helpommalla.
Vuorijärvi. Ohrasen leivän kylä -kirjan kuvitusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit vapaasti kommentoida blogimerkintää. Kommentit eivät tule näkyviin heti; bloggaajan pitää ensin hyväksyä ne. Voit lähettää myös muita kuin juuri tähän blogiin liittyviä huomioita Salla-aiheesta blogin kirjoittajalle. Kiitos!