torstai 16. heinäkuuta 2015

TAMMAKKOJA, TARINAHELMIÄ

Hiljainen hiekkaa pölisevä metsäautotie heinäkesäisenä iltapäivänä. Keskellä ei mitään, erämaata. Jätetään isä kalalaukkuineen, reppuineen ja vapoineen sekä vuolaine varoituksen voimasanoineen kahden kilometrin kohdalle, ja isoveli hyppää Skodan puikkoihin. Varmoin ottein hän sompailee auton muutaman kilometrin ojanvartta ylöspäin. Kuin olisi syntynyt ratti kädessä ja bensaa suonissa. Rike tietenkin tämä tällainen autoilu, mutta maan tapa ja tekona auttamattomasti vanhentunut. Kuten tekijätkin. (Älkää silti tehkö tätä kotona. Ja tämähän on vain tarinaa.)

Nopeasti kamat kasaan, auto lukkoon, avain sovittuun paikkaan keulapellin alle ja joelle. Joelle. Iso sana, joki. Saukko-oja Sallan Naruskalla. Kymmenkunta kilometriä pitkä puro Saukkojärvestä Naruskajokeen. Kuin tehty tammukoiden tai tammakoiden, kuten sallalainen sanoo onkimiseen.

Kyllä niitä ongittiinkin! Mikä mahava tunne hiippailla sakeakasvuisen ojan rantamilla, pujotella puiden ja pensaiden lomitse, ujuttaa täky vasittuun ottipaikkaan rantapenkereen alle, jossa kirkasvetinen virta on tehnyt tuhatvuotista työtään ja etsinyt kulku-uriaan, kovertanut itselleen lisätilaa penkan alta. Siellä varjossa, suojassa, lekuttelee tammakko pohjasoran tuntumassa. Jo nyplää, tammakko tuntuu makustelevan matoa, annetaan sen aterioida hetki rauhassa. Sitten! Raju vastanykäisy! Ääh, ei tartu... Koukku ja lyijy lentävät kaarella takana olevan koivuntöppyrän latvaan. Siinä sitä sitten selvitellään, ja sääsket pitävät seuraa, ikään kuin ivaten inisevät.


Usein vastaiskut kuitenkin onnistuvatkin, ja pian kalalaukussa sätkii toinen toistaan komeampia pilkkukylkiä. Sitten tehdään tulet, sopivan kokoinen kala tikkuun paistumaan. Nokipannukahvit kiehumaan. Kursulaista ruisleipää tammakon kyytipojaksi, kahvin kanssa kotiteikoista kampanisua. Kelpaa ihmisen olla.

Siinä pikkukosken rannalla potkiskellaan rantakiviä, ja mitä sieltä paljastuukaan. Simpukankuoria. Ammoiset helmenkalastajat ovat olleet asialla. Raakkuja näkyy ojassa olevan vieläkin. Kerran käy niin, että raakku tarttuu mato-onkeen. Kaunis eläjä, lasken sen takaisin veteen.

Muistuu mieleen kenraali K. M. Walleniuksen tarina tältä samaiselta ojalta, Helmenpyytäjänä Naruskan kairalla (1933). Tässä ote siitä:
On enää jäljellä kolme kuorta, kun huomaan yhden niistä jo päältäkin epämuodostuneeksi: todennäköisesti siis suuri helmi. Pitelen simpukkaa kauan käsissäni, ennen kuin murran sen varovasti auki. Oikein! Vaippalehden sisältä kuultaa pienen herneen kokoinen, pyöreä helmi. Siinä se nyt siis on, ensimmäinen helmeni! Lasken kuoren syrjään, kaivan esille piippuvehkeeni ja istuskelen kotvan mietiskellen maailman asioita. Nautiskelen odotuksesta, sillä koskaan ei ennen vaipan halkaisemista tiedä, onko helmi minkään arvoinen. Lopuksi kaivan helmen näkyviin. Se on tosiaan kaunis, läpikuultava, hieman punertavan hohtoinen. Pidä sitä kauan kämmenelläni, ennenkuin pudotan sen pienoiseen pulloon ja suljen tämän tarkasti. Vielä joelle palatessani koetan pari kertaa taskuani todetakseni, onko pullo tallella. Tänäkin hetkenä tämä ensimmäinen helmeni koristaa sitä sormusta, jota varten olin sitä hakenut.
Näin herkistyy karski kenraali kauneuden äärellä. Mikä on tämä raakku eli jokihelmisimpukka, josta erämaiden etsijät muinoin innostuivat? Näin Wikipediassa:
Jokihelmisimpukka eli raakku (Margaritifera margaritifera) on kirkkaiden, virtaavien vesien pohjalla elävä suurikokoinen nilviäislaji, jonka alkuperäinen levinneisyys kattaa laajoja alueita pohjoisesta pallonpuoliskosta. Raakku on sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti erittäin uhanalainen laji. Suomessa se rauhoitettiin ensimmäisenä selkärangattomana vuonna 1955.
Mikä rikkaus! Se, että raakkuja yhä on Sallan vesissä, ja se, että niihin liittyy monia tarinoita.

Jos minä tulisin turistina Euroopasta tai kauempaakin Sallaan, tällaisia asioita juuri etsisin. Tammakoiden narraamista helposti saavutettavissa olevasta erämaajoesta, nuotiolla istuskelua ja saaliin valmistamista ruuaksi, kertomuksia menneisyydestä, kalastuksesta, elinkeinoista, ihmisistä, luonnosta.

Tähtihetkiä, tarinahelmiä: Täällä ne entisetkin onkimiehet kalastivat... Kulkivat karhutkin kalastamassa, yhä kulkevat... Täällä se kuulu kenraalikin raakuista runoili...
 
LÄHTEET
* Jokihelmisimpukkakantojen elvyttäminen uusilla menetelmillä. http://www.metsa.fi/fi/web/guest/jokihelmisimpukka Haettu 16.7.2015.
* Raakku! Freshwater pearl mussel in northern Fennoscandia.
http://julkaisut.metsa.fi/julkaisut/show/1898 Haettu 16.7.2015.
* K. M. Wallenius: Ihmismetsästäjiä ja erämiehiä. Otava, 1933.
* Wikipedia: Jokihelmisimpukka. https://fi.wikipedia.org/wiki/Jokihelmisimpukka Haettu 16.7.2015.
Jokihelmisimpukkakantojen elvyttäminen uusilla menetelmillä - See more at: http://www.metsa.fi/fi/web/guest/jokihelmisimpukka#sthash.Rri2v796.dpuf
Jokihelmisimpukkakantojen elvyttäminen uusilla menetelmillä - See more at: http://www.metsa.fi/fi/web/guest/jokihelmisimpukka#sthash.Rri2v796.dpuf
Jokihelmisimpukkakantojen elvyttäminen uusilla menetelmillä - See more at: http://www.metsa.fi/fi/web/guest/jokihelmisimpukka#sthash.Rri2v796.dpuf

Saukko-ojan alajuoksua. Hienoinen sade, ottikeli.

2 kommenttia:

Voit vapaasti kommentoida blogimerkintää. Kommentit eivät tule näkyviin heti; bloggaajan pitää ensin hyväksyä ne. Voit lähettää myös muita kuin juuri tähän blogiin liittyviä huomioita Salla-aiheesta blogin kirjoittajalle. Kiitos!