tiistai 7. heinäkuuta 2015

NÄKÖALOJA

Näkymä pienemmältä Sallatunturilta suurin piiirtein pohjoiseen.
Ihminen on tasamaan eläjä. Liikumme valtaosan ajastamme horisontaalisesti, vaakatasossa, eri suuntiin. Jalat tukevasti maassa, maan pinnalla.

Mutta mieli mielii ylös. Kaipaamme avarampia näköaloja. Tavoittelemme taivaita. Siksi tuhannet ja tuhannet turistit löytävät vuodesta toiseen Pariisin Eiffel-tornin, Seattlen Space Needlen, Dubain Burj Khalifan. Tai olympiastadionin tornin Helsingissä, Näsinneulan Tampereella, Puijon Kuopiossa.

Kaikki eivät halua valloittaa Mount Everestiä tai edes huiputtaa Haltia, mutta korkealla olemisen kokemus kiehtoo meistä monia. Näitä mietitään matkalta palattua, näistä kerrotaan tarinoita. Muistatko silloin, kun siellä Sorsatunturilla...

Jo pelkkä Lappiin lähteminen on ylös, karttapohjoiseen, lähtemistä. Ja Lapissa matkaajaa kutsuvat tietysti tunturit, esimerkiksi Saariselällä saa Kiilopään polulla suorastaan väistellä ylös yrittäjiä ja sieltä palailevia matkailijoita.

Salla on selkien, vaarojen, oivien ja tuntureiden maa. Maa, jossa huippuja riittää kaikille, ja huiputtamisen rauhaa.

Salla on ylhäällä, maastoltaankin ylävää vedenjakajaseutua. Tätä seikkaa kuvataan taitavasti esimerkiksi 1993 julkaistussa kirjasessa Reppu selässä pitkospuita pitkin. UKK-retkeilyreitti Sallassa. Teksti on Vesa Haatajan terävästä kynästä:
Päävedenjakaja, Maanselkä kulkee lähes yhtenäisenä vyöhykkeenä kunnan halki. Etelä-Salla kuuluu Kuusamon ylänköön, ns. Koillismaahan, joka on alavaa, lievästi kumpuilevaa vaaramaastoa. Maisemaa hallitsevat laajat suot.
Pohjoiseen mentäessä maiseman jylhyys vähitellen lisääntyy. Ensimmäiset tunturit ovat Vilmankairan liepeillä: Palo- ja Ruuhitunturit (471 m m.p.y.) sekä Sallatunturit. Lännessä kohoaa kuusikkoinen Vilmatunturi (432 m m.p.y.).

Idässä häämöttää Aatsingin rotkolaakson (Aatsinginhauta) vaaroja, kuten Petservaara (445 m m.p.y.) ja Koutoiva. Luoteessa nousevat tummana varjona vaarojen meressä muita korkeampina Jauru- ja Suvastunturit. Sallatunturilta näkee niin Rukalle kuin Pelkosenniemen Pyhätunturillekin.

Itärajan takaa voi nähdä useita tuntureita. Vanhat Sallatunturit nousevat siellä muita suurempana kuin ukkospilvi ja seuraavat kulkijaa pitkin matkaa.

Tuohivaarasta luoteeseen avautuu laaja Jouttenaapa (Joutsenaapa), jonka takana Vuotostunturi (453 m m.p.y.) kohottelee lakeaan. Koillisessa Naruskalla siintää Karhutunturi (519 m m.p.y.).

Kohti Tuntsaa olevaa Naruskan maisemaa hallitsevat monet paljaslakiset tunturit rotkolaaksoineen.

Sorsatunturi (629 m m.p.y.) lähellä valtakunnan rajaa on Sallan korkein tunturi. Joutsitunturi (538 m m.p.y.) on Sorsaa vastapäätä lännessä. Patalakkisen Sauoivan (615 m m.p.y.) ja Sorsatunturin välissä kohoaa toistakymmentä lakea yli 500 metrin korkeuteen. Värriötuntureiden yli kymmenen kilometriä pitkä jyrkkä selänne mahtavine kuruineen kulkee Sauoivan länsipuolella.

Sallan vaarat ja tunturit ovat erämaisia ja silti enimmäkseen hyvin tavoitettavissa. Jotenkin olemukseltaan suopeita, pyöreitä, kutsuvia; puhuvia, puhuttelevia.
Näkeväsi luulet tarinojen maailman, 
siintävän siell' Lapin sammaleiset vuoret.
Tällä Aleksis Kivi -sitaatilla alkaa Antti Hämäläisen kirja Tunturien mailta. Lappia ja Peräpohjolaa (Kustannusosakeyhtiö Aura, 1945). Hän käy siinä läpi tuntureiden merkitystä Lappi-kuvalle ja muistuttaa, että tuskin on ainuttakaan lapinaiheista taulua, johon ei olisi otettu tuntureitakin mukaan. Hämäläisen mukaan onkin yleinen virhekäsitys, että tuntureita on Lapissa kaikkialla. Kaikkein rikkain tunturialue on sittenkin itä-Lappi:
Ken on käynyt Sallatuntureilla ja siitä vielä kauempana, kuuluisalla Rohmoivalla, hän tietää kertoa valtavasta näköalasta, johon sisältyy kymmeniä toinen toistaan mahtavampia tuntureita, joiden erämaan tuntu suo katsojalle unohtumattoman hetken. (...) Tunturit lumoavat katsojansa jo heti ensi näkemältä. Ja mitä enemmän niitä sitten ihailee, sitä lujemmin sitein ne uhrinsa itseensä kytkevät. (...) Puhtaalta ja ihanalta tuntuu tunturi-ilmasto keuhkoille. Maailman touhu näyttää sieltä huipuilta vähäpätöiseltä ja turhalta. Johtuneekohan tämä siitä, että siellä on lähempänä taivasta?
Hämäläisen kirja on täynnä kiehtovia tarinoita tuntureista ja niille kapuamisista. Mukana muun muassa liettulaisen kaniikki Adolfas Sabaliauskasin käynti Sallatunturilla. Mainittu Adolfas on Hämäläisen mukaan kääntänyt Kalevalan liettuaksi.

***

Vaarat ja tunturit. Puhaltavat, puhuvat, puhuttelevat. 

Mutta miten ihmisen intoa ja polttavaa tarvetta yrittää ylös voisi muutenkin näillä kairoilla ottaa huomioon? Tienvarsipöheiköt ovat kaikkialla samanlaisia, mutta millaiset näkymät avautuvat, kun noustaan parikymmentä metriä maankamaran yläpuolelle?

Näköalapaikat, lukuisat lintutornit, puidenlatvapolut, kyllä, sellaisiakin maailmalla on, miksei Sallassakin voisi olla... Näistä myöhemmin lisää, pysykää linjalla :)


Näkymä Tuohivaarasta Venäjälle päin.
Toinen näkymä Tuohivaarasta Venäjälle päin.

Näkymä Tuohivaarasta länteen.
LÄHTEET
* Antti Hämäläinen: Tunturien mailta. Lappia ja Peräpohjolaa. Kustannusosakeyhtiö Aura, 1945,
* Reppu selässä pitkospuita pitkin. UKK-retkeilyreitti Sallassa. Tekstit: Vesa Haataja. Metsähallitus, 1993.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Voit vapaasti kommentoida blogimerkintää. Kommentit eivät tule näkyviin heti; bloggaajan pitää ensin hyväksyä ne. Voit lähettää myös muita kuin juuri tähän blogiin liittyviä huomioita Salla-aiheesta blogin kirjoittajalle. Kiitos!