VIRTA SE VAAN TANSSII

Tuntsa, mitä siitä teille kertoisin? Kertoisinko arvoituksellisesta nimestä, jonka alkuperää emme pysty varmasti sanomaan. Venäjän puolella joen nimi on Tumtša. Monet ovat nimen alkuperää ja merkitystä miettineet, mutta yhä se kätkee salaisuutensa. Ketkä nimen antoivat, mitä väkeä olivat? On ehdotettu sellaista, että nimi olisi saamelaista alkuperää ja viittaisi kuohuvaan virtaan tai tanssivaan jokeen.

Jos nimi on arvoitus, samaa voi sanoa tästä selkosestakin. Oudolla tavalla se lumoaa kävijänsä, ottaa haltuunsa, saa haltioihinsa.

Tuntsa, mitä siitä kertoisin? Kertoisinko menneistä erästäjistä ja kalastajista, kertoisinko Tuntsan pirrasta ja Tuntsan kojamoista, kertoisinko A. E. Järvisestä ja lohista? Kertoisinko Korian kalastajista?

Vai kertoisinko sodanjälkeisistä ajoista, kertosinko isästäni, joka nuorena miehenä sai kokea Tuntsan kirveenkoskemattoman erämaan. Vai kertoisinko elämäni kalasta, jota veljeni kanssa pienenä poikana väsyttelin Petäjärinteen alapuolisessa nivassa puoli tuntia ja joka sitten lopulta vei taistossa voiton, katkaisi siiman? Kertoisinko lukemattomista lapsuuteni kalareissuista, täkymies Mirskasta, Harjulan Martin ruskeista perhoista? Kertoisinko hurjista harjusten nousuista, jättitaimenista? Kertoisinko pikkutammakoista? Tuikkeista? Loputtomasta auringon kimalluksesta maailman kirkkaimman veden pinnalla? Nuolusojan kullasta? Maailman parhaasta hillapaikasta?

Tuntsa, mitä siitä kertoisin? Kertoisinko kesästä 1982, jollon olin monien muiden sallalaispoikien kanssa istuttamassa metsää Puitsin suunnalla? Juhannusaatonaattona satoi lunta niin paljon, että kuorma-automme jäi lumikinokseen kiinni. Taimet jäätyivät, niitä sulattelimme nuotioilla. Siitäkö kertoisin, miten tätä kairaa on vuoden 1960 suuren palon, Suomen suurimman metsäpalon, ja Euroopan suurimman savotan jälkeen yritetty saada uuteen kasvuun? Kymmeniä ja kymmeniä nuoria on ollut metsänistutustöissä 1960-luvulta alkaen, mutta pakko kai todeta, että luonto on vienyt voiton. Se kyllä uudistuu, mutta omaan tahtiinsa, omilla ehdoillaan. Siitäkö kertoisin? Palosta, joka täällä riehui, kaikkiaan 120 000 hehtaarin alueella, kun Venäjän-puoleinen kaira lasketaan mukaan? Suuresta sammutusoperaatiosta ja vielä suuremmasta nokisavotasta? Sadoista ja tuhansista ihmisistä, jotka täällä ahersivat savun ja noen keskellä? Kertoisinko varhaisemmista ajoista, sodasta, jolloin veri värjäsi Tuntsankin vettä? Kertoisinko sotapäiväkirjasta, jossa mainitaan, että Tuntsa on hirveä joki? Vuolas virta vie mennessään. Kertoisinko rauhanteosta ja alueluovutuksista, siitä, miten mahtavasta Tuntsasta jäivät Suomelle vain latvavedet? Vain latvavedet, no ei? Jäi Tuntsan alku ja henki, siitäkö kertoisin?

Tuntsa, mitä siitä kertoisin? Kertoisinko maaperän menneisyydestä? Vulkaanisesta alkuperästä, tulivuorista? Suomen vanhimmista kivistä, melkein kolmen miljardin vuoden ikäisistä? Merkillisestä kiviläjästä keskellä tasaista heinäjänkää, Pirunkirkosta? Sen ultraemäksisistä syväkivistä? Sen salaisuuksista, joita tuuli kuiskii Kutskoivan rinteillä?

Tuntsa, mitä siitä kertoisin? Kertoisinko ainutlaatuisesta erämaa-alueesta, joka perustettiin 1997 ja jonka laajuus on yli 200 neliökilometriä? Kertoisinko luonnonarvoiltaan poikkeuksellisesta Värriön luonnonpuistosta, joka perustettiin 1981 ja jonka laajuus on yli 120 neliökilometriä? Mitä tästä kaikesta, näistä neliökilometreistä, kertoisin? Kertoisinko suurpedoista ja pienistä luonnon ihmeistä? Kertoisinko kauneudesta? Peuratunturin ylväästä selästä? Sauoivan hymyävästä pyöreydestä? Sorsatunturista, joka hieman etelämpänä terävänä vartioi erämaan rauhaa?

Tuntsa. Mitä tästä kaikesta kertoisin? Sortumatta ylisanoihin... Kruunupäästä, joka Puitsilla palkii ja hallitsee? Katsoo silmiin ja viestittää: Turhaan kirjoitat, eivät sanat riitä kertomaan. Monet ovat yrittäneet, yritin minäkin...

Niin. Täällä olen kuullut, että Tuntsan lumoama muuttuu kuollessaan metsän peuraksi.

Kun avaan silmäni jälleen, on mieluista todeta, että kaikki on totisinta totta, ei mitään kuvitelmaa. Hengitän syvään kuultavaa, puhdasta ilmaa. Erämaa sädehtii, on hiljaista, miltei juhlallista. Vastaisen rannan kalliolle ilmaantuu poro, katselee hetken, mutta sitten lähtee juoksemaan takajalkojaan heitellen. Poron liikkeen näen myös vedestä.

Kylläpä on kaunista, olen huudahtamaisillani, mutta vaikenen. Ummistan jälleen silmäni ja ajattelen erämaata, joka laajana leviää ympärillä, sitä, että olen terve, kyllin voimakas sauvomaan, liikkumaan koskissa, elämään täällä, että omistan tämän rikkauden, nämä virrat, nämä herkulliset, lumoavat näyt. (A. E. Järvinen)

LÄHTEET
* A. E. Järvinen: Viimeinen kesä. Arvitin kanssa Tuntsan lohijoella. Ajatus, 1996.
* Suomalainen paikannimikirja. Karttakeskus ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2007. 
* Vesa Haataja: Tuntsan palo ja suuri nokisavotta. Sallan kunta ja Lapin lääninhallitus, 1993.